Työnohjaus voi edistää hyvinvointia

Pykososiaalinen työsuojelu lehti Psyk. fi 1/14

Työnohjaus voi edistää hyvinvointia

Työnohjaus tarkoittaa oman alan kokeneemman työntekijän tai ihmissuhdealan asiantuntijan säännöllistä ja prosessiluonteista tukea ja ohjausta. Siihen sisältyy oman työn arviointia, työongelmien erittelyä ja tarvittavien toimenpiteiden suunnittelua.

Työnohjaus edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä, jossa tavoitteena on ongelmien ja niihin liittyvien tunteiden tietoinen tutkiminen sekä itseä ja työtä koskevan avoimuuden kehittäminen. Työnohjaus voi olla yksilö tai ryhmämuotoista ja työyhteisössä se pyrkii työyhteisön kehittämiseen tai työmenetelmien ja yhteistyön tarkasteluun.

Työnohjauksesta on olemassa vähän tutkimusnäyttöä, kirjoittaa Pia Nurhonen Psyk.fi 1 lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa.  Tämän vuoksi hänen artikkelinsa käsittelee Kuopion yliopistollisen sairaalan työnohjauskoordinaattorin, preventiopsykologi Aija Koivun väitöstutkimusta. Aija Koivu paneutuu väitöstutkimuksessaan (2013) työnohjauksen vaikuttavuuteen sairaalamaailmassa, somaattista hoitoa antavien yksiköiden naishoitajien työn arjessa.

Aija Koivun seurantatutkimuksessa ryhmätyönohjaus oli avoin kaikille hoitajille vuosina 2003 ja 3007. Osa hoitajista osallistui työnohjaukseen, osa ei.  Tutkimuksessa verrattiin työnohjaukseen hakeutuneita ja sen ulkopuolelle jääneitä sekä paremmin ja huonommin onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneita.

Työnohjauksen onnistuneisuutta mitattiin Mancester Clinical Supervision Scale- mittarilla, joka on kansainvälisesti tunnetuin hoitotyön työnohjauksen arviointimittari. mittarilla mitataan mm. luottamussuhteen syntymistä, reflektiivisen työskentelyn toteutumista ja kokemusta ammattitaidon kehittymisestä.

Koivu etsi väitöstutkimuksessaan vastauksia kolmeen kysymykseen: Onko ohjattavan työhyvinvointi yhteydessä työnohjaukseen hakeutumiseen? Ovatko ohjattavan työhyvinvointi ja työnohjauksen onnistuminen yhteydessä toisiinsa?  Onko onnistunut työnohjaus yhteydessä työhyvinvoinnin säilymiseen hyvänä tai työhyvinvoinnin paranemiseen?

Ohjattavan työhyvinvointi on Aija Koivun tutkimuksen mukaan yhteydessä työnohjaukseen hakeutumiseen. Työnohjaus voidaan mieltää vastaukseksi yksittäisen työntekijän jaksamisongelmiin, jolloin työnohjaukseen hakeutuvat ne, joilla on vaikeuksia selvitä työtehtävistään. Työnohjaus voidaan nähdä myös kehittämismenetelmänä, josta kiinnostuvat kaikkein aktiivisimmat ja osaavimmat.

Onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneet arvioivat työhyvinvointinsa paremmaksi kuin vertailuryhmään kuuluneet. Selvimmät erot koskivat työn laadusta saadun palautteen määrää, omia vaikutusmahdollisuuksia työssä, tiimityön onnistuneisuutta, omaa sitoutumista työhön ja yhteistyön arvostamista.

Neljän seurantavuoden aikana onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneet kokivat työhyvinvoinnin parantuneen.  Nämä hoitajat kokivat saavansa enemmän tukea esimieheltä ja palautetta työn laadusta, johtaminen koettiin oikeudenmukaisemmaksi ja henkilöstön huomioon ottaminen organisaatiossa paremmaksi. Lisäksi hoitajien itsetunto parani merkittävästi.  Koivun väitöstutkimus vahvisti sen, että työnohjaus parhaimmillaan toimii ehkäisevän mielenterveystyön menetelmänä joissakin tilanteissa.

Väitöskirjan jälkeen Koivu on tutkinut tekijöitä onnistuneen työnohjauksen taustalla. Näitä ovat mm. Ohjattavan motivaatio ja sitoutuminen työnohjausprosessiin. Työnohjaus on oppimis- ja kasvuprosessi, joka vaatii opettelua ja harjoittelua. Toisena Koivu esittää luottamuksen. Työnohjaus perustuu luottamukselliseen yhteistyöhön. Ryhmämuotoisen työnohjausryhmän pitää olla pieni, jotta luottamusta ja avointa keskustelua voi syntyä. Kolmantena seikkana Koivu mainitsee kyvyn itsekriittiseen reflektioon onnistuneen työnohjauksen taustalla.   Työnohjaus perustuu itsekriittiseen oman toiminnan monipuoliseen tarkasteluun.

Neljäntenä seikkana Koivu esittää, että työhönsä ylisitoutuneet eivät hyödy työnohjauksesta. Työnimu, johon liittyy sisäinen työmotivaatio, luo edellytykset onnistuneelle työnohjaukselle. Työnarkomania, jossa keskeistä on näyttäminen ja suorittamisen pakko, on yhteydessä huonosti onnistuneeseen työnohjaukseen. Viimeisenä Aija Koivu selvittää, että vaikeista työuupumuksen oireista kärsivä työntekijä ei hyödy työnohjauksesta. Tällöin henkilön voimavarat ovat vähäiset ja työnohjaus jää pinnalliseksi.

Lähteet

Koivu, A. (2013). Clinical supervision and well-being at work. A four-year follow-up study on female hospital nurses. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Scienses 175. Kuopio, Itä-Suomen yliopisto.

Koivu, A. (2013). Työnohjaus voi edistää hyvinvointia . Osviitta 9.

Terttu Roivas

Untitled